Koulussa me harjoittelemme projektien tekemistä. Projektin aiheen sai valita itse. Aiheeseen perehdyttiin tutkimalla kirjallisuutta ja tutustumalla internetissä luotettaviin lähteisiin. Projektin tekeminen aloitettiin aiheen valinnalla ja tiedonhakuretkellä kirjastoon.
Ennen kirjastoretkeä Kaisa kertoi tulevista
projektitunneista. 23.8.2018 me kävimme Oulunkylän
kirjastossa. Oppilaat etsivät kirjoja projektejansa varten. Monet etsivät eläinkirjoja. Kirjastossa ei ollut montaa muuta ihmistä, sillä oli arkipäivä ja aamu. Kirjastossa oli todella hiljaista.
Tällä hetkellä kaikkien projektit sujuvat melko hyvin. Projekti aiheita on mm. siilit, kissat, lento-onnettomuus 191, koodaus, Ranska ja muuta kiinnostavaa.
Jotkut ovat jo saaneet valmiiksi projektinsa. Muut ovat vasta alussa. Projektin tekeminen on hauskaa ja mielenkiintoista. Voi löytää uusia ja tärkeitä asioita.
Teksti ja kuva, Heikki F.
