perjantai 30. marraskuuta 2018

Välituntitouhut


Koulussa on joka päivä kaksi välituntia. Ensimmäinen välitunti pidetään klo 10:05-10:30  ja toinen välitunti on klo 12:15-12:45. Meidän koulun pihalla on kiipeilyteline, jalkapallomaalit, keinut ja koripallokorit. Molemmilla välitunnilla on välituntivalvojat.

Kaikilla luokilla on jalkapallo- ja koripallovuorot molemmilla välitunneilla. Meidän koulun pihalla voi olla esim: kirkonrottaa, hippaa , koripalloa, keinua, ja jalkapalloa. Meidän koulun pihalla ei saa leikkiä painileikkejä esim: kukkulankuningasta. 

Koulun rajoja ei saa ylittää ennen koulun loppumista. Meidän luokka menee yleensä ensimmäisen välitunnin jälkeen syömään. Koulun rakennusten taakse ei saa mennä.




Teksti ja kuvat Kalle ja Lily. 



Poikkeustilanteet ja oudot jutut

Poikkeukset ja oudot tapahtumat

Tänä vuonna meillä ei ole vielä ollut hirveästi poikkeuksia, mutta on meillä muutama jo ollut, esim. Meillä oli syyskuussa päivä jona vanhemmat saivat tulla mukaamme ensimmäiselle tai toiselle tunnille sekä olemme käyneet muutamilla retkillä, mutta niistä ovat omat artikkelinsa.

Perjantaina 12.10. meillä oli lellitunti eli tunti jolloin saa tuoda karkkia tai muuta herkkua kouluun ja joskus me katsomme samalla elokuvan tai videoita, mutta huomenna me vain pelaamme lautapelejä.

Meidän luokassa on hyvänkäytöksenkukka joka syttyy aina jos kaikilla on läksyt tehty tai kaikki vain käyttäytyvät hyvin.

 

Epäilyttävä mies

7.11.2018 keskiviikkona leikimme normaalisti välitunnilla. Yhtäkkiä epäilyttävä mies käveli koulumme pihalla ja meni ovien eteen ja koputteli oveen ja yritti avata ovea, mutta se ei auennut. Mies törmäsi myös yhteen luokkalaiseemme tyttöön, mutta mitään ei kuitenkaan sattunut. Hetken päästä menimme hakemaan opettajamme ja hän pyysi miestä lähtemään.

Roskiskyylääjä

Roskiskyylääjä on mies joka seisoo valkoisessa roskakatoksessa ja katselee meitä, kun kävelemme kouluun tai ruokalaan. Sillä on siellä isot kupit täynnä tupakantumppeja. Siellä hän istuu eikä muuta tee. Ei hän ole vaarallinen tai mitään, mutta hän voi olla sairas, koska siinä on mielisairaiden lepokoti.

Polkupyörätyyppi

Tämä tapaus sattui 22.11.2018 ennen koulun alkua. Nuoren miehen oloinen henkilö kantoi polkupyörää (renkaat oli irroitettu) pois koulun pihalta epäilyttävästi. Olimme todella lähellä miestä, kun hän kantoi pyörän viereisten talojen taakse. Saimme myös miehestä kuvan ja videopätkän. Myöhemmin sama pyörä oli tuotu takaisin kouluun, mutta eri paikkaan. 



Tekstit ja kuvat Venla, Elias, Nuutti ja Sade J. Valokuvat Venla ja Sade J. Piirros Elias. 



S2 tunnit, eli suomi toisena kielenä


S2-tunnilla opiskellaan suomen kieltä. Meillä on hyvä ope nimeltään Kiti.  Tunneilla on aina kivaa, koska me ollaan opiskeltu hyvin. S2:ssa ei tapella eikä kiroilla.

Opiskelemme kirjoittamista paljon. Luimme tunnilla uutisen pöllöstä, joka pelastettiin sumuiselta mereltä. Luimme myös Neropatin päiväkirjaa. S2-tunneilla on kirjoitettu puista. Olemme lukeneet myös tietotekstejä. Olemme katsoneet videoita ja lukeneet kirjoja.

Me harjoittelemme ennen koetta ja olemme hyviä oppilaita.



Teksti Muhammed, Mohammed ja Awil.



Paloasemaretki


1.11.2018 kävimme Käpylän paloasemalla. Ensin odotimme hetken pihassa. Muutaman minuutin kuluttua pääsimme sisään. Ensimmäisenä meille kerrottiin paloasemista. Sitten meille kerrottiin, että Käpylän paloasemalla on yksi paloauto ja kaksi ambulanssia. Seuraavaksi puhuimme palovaroittimista. Saimme läksyksi tarkistaa toimiiko meidän kotimme palovaroitin. Sen jälkeen meille kerrottiin virallisesta hätänumerosta 112.

Lisäksi meiltä kysyttiin kuljemmeko kouluun kävellen, pyörällä vai bussilla. Sen jälkeen meille kerrottiin miten pitää toimia liikenteessä. Sitten meille esiteltiin ambulanssi ja pääsimme sinne vuorotellen sisään. Seuraavaksi opimme kuinka toimia, jos rappukäytävässä on savua. Sen jälkeen kävimme katsomassa paloautoa pihalla. Se näytti tosi hienolta! Meille näytettiin siinä olevia varusteita. Sitten pääsimme sen sisään istumaan. Koko luokka ei tietenkään mahtunut kerralla, vaan menimme sinne neljän oppilaan ryhmissä. Sitten vierailu olikin jo lopussa.

Ihan viimeisenä meille annettiin palomies-heijastimet ja turvallisuusohjeet paperilla.

 



Teksti Aalo ja Sade S. Kuvat Alex.



Luokan maskotit

Meidän luokalla on kaksi maskottia. Maskottiemme nimet ovat Minni ja Masa123. Minni on pupu, jonka Kaisa-opemme on tehnyt toisella luokalla. Minni on aina yhden viikon jonkun oppilaan pulpetissa vierailemassa, jos oppilas haluaa. Minni-pupu on käsinukke, joka elää luokassamme. Minni kierteli jo kolmannella luokalla 4C:n oppilaiden pulpeteissa. Minni kiertää vieläkin oppilaiden pulpeteissa, koska ei kolmannella luokalla ehtinyt kaikkien pulpetteihin.



Masa123 on meidän luokan videotykki, joka keksittiin kaveriksemme kolmannella luokalla. Opettajamme Kaisa ehdotti, että voisimme pitää äänestyksen mikä videotykin nimeksi tulisi. Äänestyksen voitti poikien ehdotus Masa123. Viikonloppujen tai lomien jälkeen Masa123 on aina erittäin väsynyt ja hidas käynnistymään. Masalla on apuri nimeltä Masa-säädin. Masa-säätimen avulla Masaa pystyy ohjaamaan. Masalla on tapana osoittaa mieltään, jos on ollut kauan yksin, esittämällä rikkinäistä ja olemalla todella hidas. Moni saattaisi ajatella että Masa123 on vain videotykki, mutta meille se on todella tärkeä.



Herra-Mustekala on meidän luokan tyttöjen suunnittelema mustekala. Sanotaan, että Herra-Mustekalalla on kamerat silmissä ja rehtorimme pystyy tarkkailemaan meitä niistä kameroista. Herra-Mustekalan lonkerot ovat sateenkaaren väriset ja hän pitää aina mustaa silinterihattua päässään. Herra-Mustekalalla on myös pikimustat viikset naamallaan. Missä tahansa istutkin, niin sinusta tuntuu, että Herra-Mustekala tuijottaa sinua silmillään.


Teksti ja kuvat Anja ja Minni. 



Uudet tietokoneet

Olemme saaneet luokkaan uudet tietokoneet. Näissä uusissa tietokoneissa on melko usein heikko internetyhteys. Harva on päässyt kirjautumaan sisään koulun netillä. Tietokone näyttää usein, että siinä on internetyhteys, mutta ei ole. Saimme tietokoneet 19.11.2018. Kirjoitamme tätä tekstiä uudella tietokoneella. Kaikki uudet tietokoneet ovat Lenovo-merkkisiä. Useimpien mielestä uudet koneet ovat hienompia kuin vanhat.



Teksti ja kuva Tapio ja Alex.



Joulukorttiprojekti



4C-luokka päätti kerätä luokkaretkeä varten rahaa myymällä postikortteja. Luokka teki kuvataiteen tunnilla siniselle paperipoyhjalle liituväreillä tehtyjä lumiukkoja.

Oppilaat äänestivät viidestä eri kortista oman suosikkinsa. Vanhemmat päättivät oppilaiden kesken äänestetystä kahdesta suosituimmasta kortista yhden. He myös tulostivat niitä tuhat. Takana lukee hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Oppilaat saivat ottaa niin paljon kortteja kuin halusivat myydä. Rahat oli kuitenkin palautettava koulun retkikassaan neljäsluokkalaisille.

Kortteja myytiin viiden pakkauksissa. Yksi pakkaus maksaa viisi euroa, mutta jos ostaa 10 korttia, niin saa kaksi euroa alennusta.



Teksti ja kuvat Heta ja Salla.



Veräjälaakson sivukoulu



Veräjälaakson sivukouluun kuuluu kaksi rakennusta, Korttelitalo ja Paviljonki. Korttelitalossa on kuusi luokkahuonetta, opettajanhuone, ruokala, sali sekä aula ja päiväkoti. Paviljongissa on 11 luokkahuonetta, joista yksi on kieliluokka, yksi tekstiililuokka ja yksi teknisen käsityön luokka. Lisäksi on käsityövarasto ja opettajanhuone.

Korttelikoulu on rakennettu vuonna 1999. Paviljonki on rakennettu vuonna 2014. Koulussa on noin 300 oppilasta. Korttelitalossa on taideteoksia, jotka on tehnyt Anu T.



Teksti Mikael ja Hugo. Kuvat Mikael.